ARVOTAVARAT
Vaikka varkauksia vastaavissa tapahtumissa muualla ei ole tapahtunutkan, niin terve maalaisjärjen käyttö on sallittua. Eli arvoesineet pois näkyvistä mahdollisuuksien mukaan.
AUKIOLOAIKA
Lipunostaneet vieraat odottavat, että kaikki kohteet ovat auki klo 10-18, eli valmistaudutaan pitämään kohteet auki koko ajan.
DOKUMENTIT
Osaa vierailijoista varmasti kiinnostaa kohteen historia, eli jos ja kun teillä on vanhaa talokirjaa, piirrustusta, valokuvia etc, niin laittakaa ne esille valmiiksi.
ESITTELY
Valmistautukaa esittelemään kohdettanne ja vastaamaan kysymyksiin. Muista tapahtumista saatujen kokemusten perusteella vierailijoilla saattaa olla paljon kysyttävää ja kommentoitavaa.
HENKILÖSTÖ
Pohtikaa valmiiksi kohteenne tarvitsema henkilötarve ja ’haalikaa/sopikaa/sitouttakaa’ heidät hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Olisi hyvä, jos jokaisessa kerroksessa/kohteen osassa/pihassa olisi ns ’omaa väkeä’ paikalla. Miettikää henkilöstöllenne valmiiksi aikataulut ja kierto tms, niin ei sitten tule tilannetta että ’sinä seisot sitten 10h meidän vintissä’. Suunnitelman teko on tietenkin kohteen oma asia ja jokaisessa erilainen, mutta tehkää se ennakolta ja huolella. Helpottaa omaa elämäänne tapahtumapäivänä kummasti…
INFO-PISTE
Tapahtuman info-piste tulee Kuoppatorille, joka sijaitsee Tuomarinkadun, Päärnäistenkadun, Neuvosmiehenkadun ja Tiilitehtaanpuistokadun muodostamien katujen keskiössä (kartassa). Info-pisteessä on mm lipunmyynti ja ennakkolippujen vaihto rannekkeisiin Info-pisteessä jaetaan myös kenkäsuojat vierailijoille (kenkäsuojia jaetaan myös kohteisiin).
JÄTEHUOLTO
Kohteet vastaavat lähtökohtaisesti mahdollisesti syntyvistä jätteistä itse normaalin jätehuollon kautta. Mikäli tapahtuman aikana/jälkeen ilmenee jostain syystä lisä tarvetta tms asiaan liittyen, niin ota yhteyttä Tapio Vuoriseen 045-1110005.
KENGÄT
Pohtikaa valmiiksi haluatteko, että kohteessanne otetaan kengät pois vai käytetäänkö ns kenkäsuojia. Joissain kohteissa voi lattian suojakartonki olla riittävä suojaus, jolloin kohteessa voi olla kengät jalassa. Päivän sää/sääennuste varmasti vaikuttaa myös asiaan, mutta pohtikaa asiaa ennalta ’tapauksestanne’ riippuen.
KOHTEIDEN MERKKAUS
Toimitamme jokaiseen kohteeseen A-kylttitelineen, joka on varustettu tapahtuman KWT-logolla (ja ilmalloilla), joka laitetaan kohteen sisäänkäynninkohdalle kadulle.
KODIN SUOJAUS
Toimitamme kohteisiin haluamanne määrän lattian suojakartonkia ja teippiä sekä ns ohjausnauhaa, jolla voitte sulkea esim oviaukkoja ja/tai tehdä haluamianne kulkuväyliä. Toimitamme kohteisiin kenkäsuojia halutessanne.
KOTIVAKUUTUS
Varmistakaa, että normaali kotivakuutuksenne on voimassa, sillä mahdollisen vahingon/tapaturman etc sattuessa sitä tarvitaan/käytetään.
PARKKIPAIKAT
Vaikka nettisivuilla ja muutenkin ilmoitamme toiveenamme, ettei autoilla saavuttaisi Kuukkariin, niin todennäköisesti autoja on liikkeellä/parkissa moninkertainen määrä normaaliin sunnuntaihin verrattuna.
POP-UPIT
Erilaisia pop-uppeja on useissa kohteissa. Kohteet vastaavat niistä itsenäisesti alusta loppuun, ml kalusteet, tarjoilut, myynnit, hinnoittelut jne. Toivottavasti kauppa käy! Tässä on mahdollisuus tehdä ’vaivanpalkkaa’ itselleen. Jos olette ilmoittaneet pop-upin, niin se täytyy myös pitää, sillä ne on merkitty nettisivuille ja vieraat suunnittelevat syömisiään/juomisiaan/reittejään ehkä vahvastikin niiden mukaan. Pop-uppeja voi edelleen ilmoittaa mukaan. Varaa vaihtorahaa/käteistä pohjakassaksi!
RANNEKKEET
Vain tapahtuman rannekkeella varustautuneet henkilöt saa päästää kohteisiin. Älkää pyytäkö muita tuttujanne käymään ’ilmaiseksi’, kuin tarvitsemanne ’kohdehenkilöstön’, joille myös jaetaan ranneke (eri). Tarkoitus on, että kohteissa on vain rannekkeilla varustautuneita henkilöitä, isäntäväki ml.
SIIVOUS/HYGIENIA
Mitään erillistä suursiivousta ei tarvitse tapahtumaa varten tehdä. Vierailijat odottavat näkevänsä ’koteja’. Tottakai yleinen siisteys on suotavaa. Toimitamme materiaalitoimitusten mukana myös käsidesiä/maskeja kohteisiin tapahtuman aikana vallitsevan tilanteen mukaan.
TALKOOVÄKI
Mikäli sinulla on henkilö/henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneet tulemaan talkoo-avuksi tapahtumaan, niin pyydä ilmoittautumaan Tatu Huhtasalolle 050-5610660. Tarjolla on 4h hukeja ja palkkiona hyvän mielen lisäksi sisäänpääsy-ranneke tapahtumaan. Talkooväki on erittäin tervetullutta!
T-PAIDAT
Jos mahdollista, niin pyydämme kotiväkeä pitämään tapahtumassa tapahtuman T-paitaa yllään. (Jahka koot osoittautuvat käyttökelpoisiksi)
TILOJEN ERISTÄMINEN
Tee suunnitelma miten kohteessanne kuljetaan, minne pääsee ja minne ei, mikä ovi on lukossa ja mihin huoneeseen voi vain katsoa (eristenauha) jne.
VALMISTAUTUMINEN
Varaa riittävästi aikaa tehdäksesi tarvittavat lattioiden suojaukset, pop-up valmistelut, roskisten pystytykset, WC-siivoukset, eristämiset. Älä jätä asiaa edelliselle ehtoolle
VIERASKIRJA
Voit halutessasi tehdä itsellenne vieraskirjan, jotta voit myöhemmin nähdä mistä vierailijat ovat tulleet ja mahdolliset jättämänsä terveisensä.
YHTEISKIERTUE
Tapahtumaa edeltävänä torstaina 9.6.2022 klo 17.00 kokoonnumme kohteeseen numero 1, eli Torkelin pihaan (Tuomarinkatu 2). Varatkaa aikaa 4h sekä valmistautukaa lyhyeeseen selvitykseen kohteenne tulevista järjestelyistä. Puolivälissä kiertuetta on kavi/virvoketarjoilu.
WC
Jos olet ilmoittanut/antanut oman wc:nne käyttöön, niin toimitamme muun materiaalitoimituksen yhteydessä käsidesiä/saippuaa, wc-paperia, käsipyyhkeitä, jätesäkkejä, raikasteita jne.