Alkujaan naisille tarkoitettu vanhustenkoti De gamlas hem muutti vuonna 1923 arkkitehti Torkel Nordmanin suunnittelemaan puurakennukseen Porin 6. kaupunginosaan. Myöhemmin samalle tontille valmistui vuonna 1977 kolmikerroksinen tiilirakennus.
Kolmikerroksinen tiilinen talo korvattiin 2019, jolloin puurakenteinen kerrostalo Hilla otettiin käyttöön. Puurakennus Torkel remontoitiin kokonaan vuonna 2020. Nykyisin Torkelissa on kolme asuntoa ja keväästä 2022 alkaen siinä on toiminut lounasravintola Elba.
Trekoli -korttelin rakennukset Torkel ja Hilla muodostavat senioreille suunnatun yhteisöllisen asumisen kokonaisuuden.
KWT tapahtumassa kohteessa on avoinna Torkel rakennuksessa sijaitseva kahvila Elba, jossa on myös infomateriaalia viereisestä uudisrakennus Hillasta.
1890-luvun lopussa katsottiin aiheelliseksi perustaa vanhainkoti ”iäkkäille, turvattomille naisihmisille”. Asiasta ilmoitettiin Björneborgs Tidning-lehdessä 27.4.1898: ”Kansalaisia, joita kiinnostaa sellaisen yhdistyksen perustaminen, jonka tarkoituksena on aikaansaada koti iältään vanhemmille, turvattomille rouvasihmisille Porin kaupungissa, kehotetaan saapumaan kokoukseen raatihuoneelle perjantaina 29.4.1898 kello 6 iltapäivällä.”
Kokous kiinnosti ja paikalle tuli kymmenittäin kaupunkilaisia. Osa kokoukseen osallistujista oli sellaisia, joiden palveluskunta oli alkanut ikääntyä ja jotka olivat turvatun vanhuudenkodin tarpeessa. Pormestari Hjortin johtamassa kokouksessa osallistujat päättivät perustaa yhdistyksen, jonka tarkoituksena oli aikaansaada yksityinen vanhainkoti. Byrokraattisten käänteiden jälkeen vanhainkoti avattiin 1.6.1901 Ollonqvistin talosta Elisabetintorin varrelta (eli nykyisen Liisantorin).
Vanhainkoti ehti toimia useassa osoitteessa, sillä yhdistyksellä ei ollut omia tiloja ja näin ollen piti asua vuokralla. Asia koettiin hankalaksi ja oman vanhainkotirakennuksen rakennuttamisesta käytiin keskusteluja jo vuonna 1914. Rakennusmetarina piti toimia V.Maljan 91.000 markan urakkatarjouksella, mutta kun Malja kohotti hintaa 5 000 markalla, hanke peruuntui. Rakennuksesta käytiin keskustelua uudelleen vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Kun sitten 1.6.1922 De Gamlas Hem irtisanottiin jälleen kerran oli ryhdyttävä rakennuspuuhiin.
Piirustukset vanhainkodille tilattiin arkkitehti T.Nordmanilta. Rakennustyöt aloitettiin välittömästi. Rakennus valmistui nopeasti, sillä jo lokakuun puolivälissä talo oli valmiina ja joulukuun 1. päivänä 1922 toiminta saatettiin aloittaa uusissa, omissa tiloissa. Talo oli ”yksikerroksinen puurakennus, jossa oli kuusi huonetta eläkeläisille, ruokasali, johtajattaren huone, palvelijan huone, keittiö sekä erinäisiä tiloja kellarikerroksessa.” Vanhainkodin vihkimistilaisuudessa pidettiin puheita, joista erityisesti kirkkoherra J.Kivekkään puhe kosketti kuulijoita.
Myöhemmin kaikki seinät tapetoitiin ja talo vuorattiin sekä vernisattiin. Rakennus maalattiin vasta vuonna 1931. 1930-luvulla tehtiin myös viemäröinti ja pumppukaivo. Kaupungin vesijohtoverkostoon liityttiin vuonna 1934. 1930-luvulla rakennusta myös jatkettiin neljällä asuinhuoneella, olohuoneella ja kylpyhuoneella. Vanhasta verannasta kunnostettiin sairaanhoitajalle huone ja uusi veranta rakennettiin talon päätyyn. Kun sairaanhoitajalle ei kuitenkaan ollut koko päiväisesti töitä, asunto vuokrattiin.
Ratakadun varrella toimivan De Gamlas Hemin ensimmäinen johtajatar oli neiti Armida Harald, jonka mainitaan hoitaneen kotia lämmöllä ja hartaudella. Kodin pitkäaikaisin johtajatar puolestaan oli lähetystyöntekijä Ingrid Östensson, joka istutti pihamaalle erilaisia kukkia, omenapuut ja hopeapajut sekä teki keittiöpuutarhan. Vuonna 1942 vanhainkodissa oli 10 eläkeläistä, joiden ikä vaihteli 66 ja 84 vuoden välillä. De Gamlas Hemin historiikki kertoo ajasta näin:
”Seurusteluhuoneessa oli avotakka ja se oli kalustettu punaisella plyyshillä päällystettyjä kalustolla suurine sohvineen ja korkeaselkäisine tuoleineen. Rautatien puoleisella ikkunalla oli kukkivia begonioita. Talouteen kuului kissa Butte ja sika, joka tosin oli kasvanut niin suureksi, että asukkaat arvelivat jonakin päivänä löytävänsä ystävänsä ruokapöydästä. Vuonna 1936 kotiin oli saatu Telefunken-merkkinen radio, jolle oli määrätty 2 hoitajaa. Kello 8 kokoonnuttiin seurusteluhuoneeseen kuuntelemaan radion aamuhartautta. Kaksi tuntia myöhemmin kaikki olivat pukeneet ja saapuivat ruokasaliin aamiaiselle. Kello 13.30 tarjoiltiin kahvinkorviketta, klo 16.30 oli päivällinen ja illalla vielä iltatee.”
Vuonna 1965 tehtiin sääntömuutos, joka mahdollisti myös miespuolisten asukkaiden ottamisen ja samana vuonna asukkaaksi tuli aviopari.
1960-luvun taittuessa 70-lukuun De Gamlas Hem yhdistys oli taloudelli
sesti tiukoilla. Lopulta yhdistyksen velat kasvoivat niin suureksi, että De Gamlas Hem oli suljettava ja vanhukset sijoitettiin vuokra-asuntoihin sekä yhdistyksen hallussa oleviin kerrostalo-osakkeisiin. Kalusteista osa vietiin säilytettäväksi Anolan kartanoon, osa huutokaupattiin ja De Gamlas hemin puutalo kuudennessa osassa vuokrattiin Rauma Repolalle kurssipaikaksi.
Yhdistys suunnitteli kuitenkin uuden palvelutalon avaamista. Yhdistys oli vanhan puutalon hävittämisen kannalla ja arkkitehti Olaf Küttner laati piirustukset kahdelle kolmikerroksiselle talolle, jotka käsittäisivät yhteensä 30 vuokra-asuntoa. Kun taloudellinen tilanne oli edelleen huono, päätettiin luopua talojen rakentamisesta ja vanha puutalo säästyi.
Rauma Repolan ilmoitettua, ettei enää tarvinnut kurssipaikkaa, päätettiin aloittaa puutalon saneeraus, joka valmistui 5.10.1976. Rakennuksen päihin tuli 5 erillistä asuntoa, keskiosaan tehtiin palveluosasto, joka käsitti konttorin, askarteluhuoneen, seurusteluhuoneen, keittiön ja ruokasalin. Entistettyyn seurusteluhuoneeseen yhdistys sijoitti perintönä saadun 1800-luvun rokokoo-kaluston ja taffelpianon.
Torkel on remontoitu ja tontille on rakennettu puukerrostalo Hilla. Rakentaminen ajoittui vuosiin 2017-2020 ja kortteli nimettiin Trekoliksi.
Tämä pieteetillä viimeistelty, positiivisesti sokkeloinen koti sisältää mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tosin kaikki asiat tässä talossa eivät välttämättä johda mihinkään…
Kokonaisuuden kruunaa tunnelmallinen pihasauna aivan kaupungin betonikeskustan kupeessa.
Tämä hirsirunkoinen (laajennusosa ehkä rankorakenteinen) asuinrakennus on valmistunut alunperin 1920-luvun alussa, mutta sitä on laajennettu ja runkosyvyyttä kasvatettu 60-luvun puolivälissä. Rakennuksen runko on nykyisin kahden huoneen levyinen. Yläkerta on asuinkäytössä.
Piirustukset asuinrakennuksesta ovat vuodelta 1920 (tekijän nimestä ei saa selvää). Omistajana oli tuolloin Adolf J. Johansson.
Muutospiirrokset ovat vuodelta 1964 (K. A. Myntti), ja ne koskevat talon rungon laajentamista n. 3,5 metrillä, yläkerran ottamista asuinkäyttöön sekä mm. julkisivumuutoksia.
Tässä idyllisessä pihapiirissä on aikojen kuluessa toiminut mm puusepänliike, moottoripyörien entisöintipaja, käsine- ja laukkutehdas sekä vuodesta 1956 alkaen valmistettu Sataneuleen naisten vaatteita. Anekdoottina mainittakoon aikanaan taloon valmistunut Kuukkarin ensimmäinen vesiklosetti.
Nykyään kohteessa toimii lisäksi Vintagepuoti.
Tontilla Neuvosmiehenkatu 7:ssä on kolme rakennusta: Malminkadun ja Neuvosmiehenkadun risteyksessä keltainen entinen asuinrakennus, joka on ollut jo pitkään varastokäytössä, Malminkadun varrella tumman keltainen ulkorakennus, jossa on nykyään autotalli ja varastotilaa, sekä Neuvosmiehenkadulla Sataneule Oy:n pienteollisuusrakennus. Sataneuleen rakennuksen alakerrassa on myymälä, yläkerrassa työtilat.
Vuonna 1922 tontin omisti maalari Artturi Elo. Ensimmäiset piirustukset tontille ovat vuodelta 1922 (E. Eskola). Piirustusten mukaan Malminkadun ja Neuvosmiehenkadun kulmaan rakennettiin tuolloin puinen asuinrakennus. Asuinrakennuksesta ei ole muutospiirustuksia, mutta joidenkin ikkunoiden mallia on jossain vaiheessa muutettu. Piirrosten mukaan rakennuksen asuinkerroksen pohjakaava on neliömäinen ja koostuu neljästä huonetilasta. Yläkertaan johtaa portaat, ja siellä on vielä yksi huone.
Tontille rakennetun kivisen asuinrakennuksen (Sataneule) piirustukset ovat vuodelta 1927. Omistajana oli tuolloin salkkuseppä Yrjö Tuomisto. Kaksikerroksisen talon alakerrassa oli piirustusten mukaan kolme huonetta, keittiö ja eteinen sekä wc (!). Toisessa kerroksessa oli työhuone. Kellarikerroksessa oli vain kellari. Rakennuksessa alkoi tällöin tai ainakin joskus tämän jälkeen toimia käsilaukkutehdas.
Vuoden 1937 muutospiirrosten mukaan kivistä asuinrakennusta / käsilaukkutehdasta(?) laajennettiin. Pihan puolelle tuli toinen sisäänkäynti, ensimmäiseen kerrokseen mm. toinen keittiö ja yläkerroksen työtilat laajenivat. Kellariin tuli kattilahuone.
Yrjö Tuomiston laukkutehtaan toimintaa jatkoi Tuomiston tytär Katri ja tämän puoliso Yrjö (tai Toivo) Hakala. Sataneuleen ompelimo tuli taloon aluksi yläkerran päätyyn ja otti sitten vähitellen haltuunsa koko rakennuksen. Sataneule Oy:n tehdas on toiminut rakennuksessa koko olemassa olonsa ajan, vuodesta 1956, mutta Tuomiston laukkutehdaskin vielä ainakin vuonna 1959. Yrjö Hakala ryhtyi Sataneuleen myyntimieheksi. Hakala oli oman tiensä kulkija, ei koskaan tiennyt, koska Hakala tulee takaisin myyntireissuiltaan.
Tällä hetkellä rakennuksen alakerrassa on tehtaanmyymälä, työtilat ovat yläkerrassa. Kellarissa on kattilahuone ja varastotilaa.
Piirustukset kiviselle ulkorakennukselle ovat vuodelta 1927 (M. Niemi). Omistajana oli työmies Ivar Kolkka. Ulkorakennuksessa toimi jo ennen sotaa Yrjö Haapalan puusepänverstas, jossa tehtiin mm. keittiokalusteita. Haapala oli sodassa, eikä sen jälkeen pystynyt aina työhön, joten puusepänverstaan tilaukset hoiti Haapalan poika. Sen jälkeen rakennuksessa oli Sataneuleen sosiaalitilat, sitten tehtaanmyymälä, n. 2005-2008 se oli vuokrattuna Reijo Kukkasen verstaaksi ja siitä lähtien Sataneuleen vintage-myymälänä. Ulkorakennus on nykyään kokonaan yhtenäistä tilaa ja se on varastokäytössä (kangasvarasto). Rakennuksen Malminkadunpuoleinen pääty toimii yhä autotallina.
Tämä talo on ollut saman suvun kotina jo -50 luvun lopulta alkaen. Nykyään talon kaikki kolme kerrosta ovat asuinkäytössä. Talossa on Kuukkarin ainoa mansardikatto.
Ensimmäiset piirustukset tontille ovat vuodelta 1923 (F. V. Eriksson) koskien asuin- ja ulkorakennusta, omistajana oli tuolloin A. Nordling. Asuinrakennus sijoittui Esivallankadun ja Riihikadun risteykseen, ulkorakennus tontin sisänurkkaan. Asuinrakennuksessa oli kuisti, eteinen, keittiö ja yksi huone. Ulkorakennuksessa oli mm. käymälä.
Toinen asuinrakennus tontille tehtiin 1930-luvun alkupuolella. Se sijoittui Riihikadun varrelle, ja piirustukset ovat vuodelta 1932. Rakennuksessa oli kuisti, eteinen, keittiö ja kaksi huonetta.
Vanhat ulkorakennukset on purettu.
Vuonna 1967 on tontin kulman rakennukseen tehty muutospiirrokset (Unto Norri), joiden hakijaksi on merkitty myös Tuure Haapala. Näiden piirrosten mukaan rakennusta laajennettaisiin pituussuunnassa, sisäänkäynti siirrettäisiin, kellariin tehtäisiin sauna ja ullakko otettaisiin osittain asuinkäyttöön. Nämä piirustukset ovat ainakin pääosin toteutuneet.
Nykyiset asukkaat ovat asuneet Nummessa 44vuotta. Ennen nykyisiä asukkaita huoneisto oli melko ankeassa kunnossa vuonna 1978. Siinä ei ollut asuttu seitsemään vuoteen ja se oli erään firman työkone- ja tuotevarastona. Kunnostuksia oli tehty viimeksi ehkä 1950-luvulla.
Huoneisto antoi kuitenkin vahvasti vinkin että tähän tulee hyvä koti silloiselle nuorelle perheelle. Vuosikymmenten varrella kunnostuksia ja remonttia on tehty tarpeen mukaan. Aluksi ihan välttämätön ja myöhemmin viihtyvyyteen panostaen. Muutoksia vanhassa talossa on tehty sen henkeä kunnioittaen, mutta kuitenkin tätä päivää eläen.
Kodin erityispiirre on se, että seinillä on runsaasti taidetta katsottavaksi, johtuen asukkaiden kiinnostuksesta ja ammateista.
Kohteessa videoesitys ja kotitaidenäyttely.
1900-luvun alussa perustettiin Suomessa uudentyyppisiä, työväestön omaan aktiivisuuteen perustuvia asunto-osakeyhtiöitä. Vuonna 1895 oli tullut voimaan osakeyhtiölaki, jonka nojalla voitiin perustaa rakennusyhtiöitä asuntojen rakentamista varten, sekä asunto-osakeyhtiöitä, joissa osakkeenomistajat omistivat huoneistoja ja usein myös itse asuivat niissä. Suurimpiin kaupunkeihin työväen asunto-osakeyhtiöitä perustettiin 1900-luvun taitteessa vilkkaasti.
Asunto-osakeyhtiö Nummen perustava kokous pidettiin 09.01.1901 vaununtarkastaja M. Lundin asunnossa osoitteessa Katariinankatu 19. Sääntöjen mukaan ”Yhtiön tarkoitus on Porin kaupungissa rakentaa sopivia huoneuksia ja vuokrata niitä etupäässä osakkaille ja tilaisuuden mukaan yhtiön ulkopuolella oleville työluokkaan kuuluville henkilöille”. Samana keväänä maaliskuussa pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa päätettiin talon rakennusmateriaaleista ja sovittiin piirustusten teettämisestä Onni von Zansenilla, joka oli tuolloin Porin ainoa koulutettu arkkitehti.
Nummi-yhtiön talot valmistuivat vaiheittain, joten rakennushankkeen tarkkaa valmistumisaikaa on vaikea määritellä. 28.11.1904 pidettiin kuitenkin ”vastaanottosyyni”. Osakeyhtiön perustamispäätöksestä rakennusten valmistumiseen kului siis lähes neljä vuotta aikaa, ja valmistumisajankohtana enää neljä hankkeen alullepanijoista oli mukana.
Nummi-yhtiön kahdessa osakehuoneistossa toimi vuonna 1904 perustettu Kuudennen kaupunginosan suomenkielinen kansanlastentarha vuoteen 1957 asti. Monet porilaiset muistavatkin Nummen talot juuri lastentarhan perusteella.
Talossa oli alun perin 16 huoneistoa, jotka käsittivät kaksi tai kolme huonetta ja keittiön sekä tilavat ullakko- ja kellaritilat.
Keskellä pihaa on vuonna 1904 valmistunut talousrakennus, joka nykyisin toimii saunana. Rakennus on katkaistu 1930-luvulla niin, että se on nyt kooltaan vain noin kolmasosa alkuperäisestä. Alkujaan talousrakennuksessa sijaitsi leipomahuone leivinuuneineen, pesutupa, kaksi lantasäiliötä ja kuusitoista käymäläkoppia. Rakennuspiirustusten mukaan on suunniteltu tilat myös navetalle, tallille ja palokaluston säilyttämiselle.
Asukkaat
Yhtiökokousten mukaan Nummen perustajat olivat vakituisen työpaikan omaavia, kohtalaisen hyvin toimeentulevia työmiehiä ja viranhaltijoita. Rautatieläisten ohella talossa asui muun muassa opettajia, vaatturi ja valokuvaaja.
Tässä toisessa Nummen kohteessa lyövät historia ja nykyaika riemukkaasti kättä yhteen!
Tämä asunto oli aikanaan osa päiväkotia ja nykyiset asukkaat ovat rakentaneet myös yläkerran asuinkäyttöön ja kellarin harraste-, pyörä-, ja puuvarastoksi.
1900-luvun alussa perustettiin Suomessa uudentyyppisiä, työväestön omaan aktiivisuuteen perustuvia asunto-osakeyhtiöitä. Vuonna 1895 oli tullut voimaan osakeyhtiölaki, jonka nojalla voitiin perustaa rakennusyhtiöitä asuntojen rakentamista varten, sekä asunto-osakeyhtiöitä, joissa osakkeenomistajat omistivat huoneistoja ja usein myös itse asuivat niissä. Suurimpiin kaupunkeihin työväen asunto-osakeyhtiöitä perustettiin 1900-luvun taitteessa vilkkaasti.
Asunto-osakeyhtiö Nummen perustava kokous pidettiin 09.01.1901 vaununtarkastaja M. Lundin asunnossa osoitteessa Katariinankatu 19. Sääntöjen mukaan ”Yhtiön tarkoitus on Porin kaupungissa rakentaa sopivia huoneuksia ja vuokrata niitä etupäässä osakkaille ja tilaisuuden mukaan yhtiön ulkopuolella oleville työluokkaan kuuluville henkilöille”. Samana keväänä maaliskuussa pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa päätettiin talon rakennusmateriaaleista ja sovittiin piirustusten teettämisestä Onni von Zansenilla, joka oli tuolloin Porin ainoa koulutettu arkkitehti.
Nummi-yhtiön talot valmistuivat vaiheittain, joten rakennushankkeen tarkkaa valmistumisaikaa on vaikea määritellä. 28.11.1904 pidettiin kuitenkin ”vastaanottosyyni”. Osakeyhtiön perustamispäätöksestä rakennusten valmistumiseen kului siis lähes neljä vuotta aikaa, ja valmistumisajankohtana enää neljä hankkeen alullepanijoista oli mukana.
Nummi-yhtiön kahdessa osakehuoneistossa toimi vuonna 1904 perustettu Kuudennen kaupunginosan suomenkielinen kansanlastentarha vuoteen 1957 asti. Monet porilaiset muistavatkin Nummen talot juuri lastentarhan perusteella.
Talossa oli alun perin 16 huoneistoa, jotka käsittivät kaksi tai kolme huonetta ja keittiön sekä tilavat ullakko- ja kellaritilat.
Keskellä pihaa on vuonna 1904 valmistunut talousrakennus, joka nykyisin toimii saunana. Rakennus on katkaistu 1930-luvulla niin, että se on nyt kooltaan vain noin kolmasosa alkuperäisestä. Alkujaan talousrakennuksessa sijaitsi leipomahuone leivinuuneineen, pesutupa, kaksi lantasäiliötä ja kuusitoista käymäläkoppia. Rakennuspiirustusten mukaan on suunniteltu tilat myös navetalle, tallille ja palokaluston säilyttämiselle.
Asukkaat
Yhtiökokousten mukaan Nummen perustajat olivat vakituisen työpaikan omaavia, kohtalaisen hyvin toimeentulevia työmiehiä ja viranhaltijoita. Rautatieläisten ohella talossa asui muun muassa opettajia, vaatturi ja valokuvaaja.
Ensimmäiset piirustukset tontille ovat vuodelta 1917 (A. Sairanen). Tällöin omistajana oli pakkamestari R. Selin. Tontille on palovakuutus vuodelta 1919, jolloin omistajana oli yhä pakkamestari R. Selin. Palovakuutuksen mukaan tontilla oli kaksi rakennusta: vuonna 1917 rakennettu puinen asuinrakennus ja samana vuonna valmistunut tiilinen ulkorakennus. Tonttien 218 ja 220 välisellä palokujalla oli kaivo.
Asuinrakennus oli palovakuutuksen ja piirustusten perusteella kolmen asunnon talo. Siinä oli kaksi kuistia (joista toisessa oli kaksi sisäänkäyntiä), neljä asuinhuonetta, neljä keittiötä ja kolme eteistä. 1919 vielä laudoittamaton ja maalaamaton rakennus oli 18 m pitkä, 8,5 m leveä ja 7 m korkea. Rakennuksessa oli palovakuutuksen mukaan perustukseen muuratut kellarit, joihin oli piirustusten mukaan portaat asunnoista.
Ulkorakennuksessa oli palovakuutuksen mukaan kaksi käymälää ja lantaruuma. Rappaamaton rakennus oli 4 m pitkä, 2,6 m leveä ja 5 m korkea. Vuoden 1917 piirustuksissa rakennuksessa oli käymälä, navetta sekä pesutupa ja sauna, mutta ilmeisesti rakennus ei toteutunut täysin piirustusten mukaisena. Todennäköisesti rakennusta on kuitenkin laajennettu palovakuutustietojen (1919 ja 1921) jälkeen saunatilalla.
Rakennukset vakuutettiin uudelleen muuttumattomina rakennushintojen kohoamisen vuoksi vuonna 1921, jolloin omistajana oli apulaisnimismies H. A. Inberg. Rakennuksen vaiheista ennen 2007 ei ole juuri tietoa. Ilmeisesti ennen sitä oli tehty melko pieniä muutoksia sekä purettiin uunit yhtä kaakeliuunia lukuunottamatta
Nykyisin talo on yhden perheen asuntona, jonka ylä- ja alakerta otettiin asuinkäyttöön vuonna 2009. Tällöin myös alkuperäiset sisäänkäynnit poistettiin ja rakennettiin nykyinen kuisti.
Kohde on poikkeuksellisesti pihakohde, mutta sitäkin mielenkiintoisempi!
Arkkitehti on luonut pihaan japanilaishenkisen kokonaisuuden jacuzzeineen, jossa pihasauna erillisine vilpolaratkaisuineen mahdollistaa pihan virkistyskäytön vuoden ympäri!
Hei tehrää meillekki tommone, joo!!
Työmies N.R.Helin rakennutti tontille 190 hirsisen asuinrakennuksen ja kivisen ulkohuonerakennuksen vuonna 1906. Ilmeisesti työmies Helinillä oli myös hevosia, sillä ulkorakennuksessa oli myös talli. Asuinrakennuksessa oli kaksi asuntoa. Vuosisadan alussa tonttia ympäröi lauta-aita. Vesi haettiin naapurin kaivosta (tontilta 192), jonka todetaan palovakuutuksessa olleen ”runsasvetinen”. Rakennus on peruskorjattu kokonaisuudessaan 2010-luvun lopulla.
Tässä vuonna 1919 valmistuneessa hirsitalossa on parhaimmillaan asunut 4 perhettä. Viimeisin isompi remontti on vuodelta 2009, jolloin talo muuttui yhden perheen kodiksi.
Talon erikoisuutena on vastaus kysymykseen; ’Ei kai teil siä mittää klupii oo, häh?’
J.Björkqvist rakennutti tontilleen vuonna 1919 puisen asuinrakennuksen sekä ulkohuonerakennuksen. Asuinrakennus käsitti kaksi asuntoa, ulkohuonerakennuksessa oli makasiini, talli, navetta ja käymälä. Ikkunat olivat T-karmilliset ja vuorilaudat koristellut. Andersoninkadun julkisivua koristi harjakattoinen frontoni(nyk. Riihikatu). Asuntoja oli kaksi, joissa kummassakin oli oma keittiö ja kuisti. Piirustuksista näkyy myös, että rakennuksen alla oli kellari.
Vuonna 1928 Björkqvist on hakenut Maistraatilta lupaa rakennuksen jatkamiselle kahden asunnon verran eli uuteen osaan on rakennettu kaksi keittiötä ja kaksi asuinhuonetta, mutta käynti uuteen osaan on ollut suoraan keittiön kautta eikä eteisen, kuten vanhassa osassa.
1930-luvulle siirryttäessä tontille rakennettiin uusi ulkorakennus tiilestä aivan tontin lounaisreunaan, mutta sitä milloin vanha ulkohuonerakennus on purettu, ei ole tietoa.
Talon vanhat kuistit on purettu ja tilalle on rakennettu lähes koko talon mittainen kantrityylinen terassi suurine ikkunoineen. Ulkorakennuksessa on pihasauna. Aikanaan neljän asunnon kiinteistö on nykyään yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa myös ala- ja yläkerta ovat käytössä.
Vuonna 1899 Porin kaupunki lahjoitti tontit 173 ja 175 Rouvasväenyhdistykselle
(Fruntimmersföreningen i Björneborg), joka halusi perustaa niille lastenkodin Gustaf Svensbergin lahjoituksen turvin.
Lastenkotirakennuksen on suunnitellut vuonna 1904 rakennusmestari Arthur Fagerholm, joka on suunnitellut mm. Kirjurinluodon paviljongin. Siihen tuli keittiö liedellä ja leivinuunilla, ruokasali kahdella tulisijalla, palvelijanhuone tulisijalla ja komerolla sekä kaksi tyttöjen huonetta tulisijoilla. Lastenkodin toiminta talossa loppui viimeistään 1930-luvulla. Fagerholm suunnitteli tontille myös kivisen ulkohuoneen, jossa käytettiin kehysrakennetta (af sten och fackverk). Ulkorakennuksessa oli sauna, makasiini ja käymälä.
Vuonna 1936 tontit omisti veturinkuljettaja Akseli J. Alakarhu, joka muutti lastenkotirakennuksen viiden huoneiston asuintaloksi, jollaisena talo edelleen on.
Svensbergin Ukkokodin yksiöt (14 kpl) ovat saamassa uudet pohjaratkaisut. Osa on jo valmiina, osa valmistumassa ja osa vielä ’alkutekijöissään. Tässä kohteina sekä valmistumaisillaan oleva, että alkutekijöissään oleva asunto. Remonttihenkisen unelmakohde, pukkaako ressiä??!!
Kohteessa myynnissä vanhoja ovia, ikkunoita, saranoita, hakoja etc.
Gustaf Svensberg lahjoitti vuonna 1893 laatimassa testamentissa 50000 markkaa iäkkäiden, kykenemättömien työmiehien kodin rakentamiseksi. Vuonna 1900 valmistuneen kahdesta talosta muodostuneen kodin tarkoituksena oli tarjota ilmainen asunto iäkkäille työmiehille, ei hoivaa, mutta nimestään huolimatta ukkokodissa asui myös aviopareja ja leskinaisia. 1910-luvun puolivälissä kodissa asui 12 miestä ja 7 naista sekä yksi alaikäinen tyttö ja poika.
Kaupungin velvollisuuksiin kuului tuolloin niin sanotun vaivaiskartanon ylläpito, mutta ”Svensbergin ukkokodin” tarkoituksena oli tarjota ainoastaan ilmainen asunto iäkkäille työmiehille. Rakennusten sijoittaminen melko lähelle kaupunginsairaalaa ja vaivaiskartanoa turvasi sairaanhoitopalvelut. Nimestään huolimatta ukkokodissa asui myös aviopareja ja leskinaisia. Kaksi vinkkelin mallista ja hirsirunkoista asuinrakennusta, jotka olivat toistensa peilikuvat sekä näiden välissä pieni asuin- ja ulkohuonerakennus vuonna 1900
Ongelmaksi muodostui se, että Svensbergin ukkokodille tarkoitetusta rahastosta ei jäänyt tarpeeksi varoja rakennusten laudoittamiseen ja maalaamiseen. Vielä vuonna 1906 kaupunki ei myöntänyt näihin varoja. 1920-luvulla Svensbergin ukkokodin asioiden hoito siirtyi köyhäinhoitohallitukselle ja rakennusten kunnossapito kaupungin rakennuskonttorille.
Gustaf Adamsson syntyi Kyläsaaren Savon talon piika Juliana Johansdotterille vuonna 1816. Gustafin isää ei tiedetä. 1829 hänen sukunimekseen mainitaan Svensberg. Hänen isäpuolensa oli ilmeisesti Tuorsniemen lasipruukin lasinpuhaltaja.
Gustaf aloitti kauppiaan uransa kaupustelemalla tuotteita ovelta ovelle. Ilmeisesti hän oli päässyt käymään koulua ja päässyt oppiin kauppiaalle. Omat kauppiasoikeudet hän sai vuonna 1843, 29-vuotiaana. Varsinaisen kauppaliikkeen hän perusti vuonna 1850. Vaikka hän menetti Porin viimeisessä suurpalossa suuren osan omaisuudestaan, hän pääsi nopeasti takaisin jaloilleen.
Gustaf Svensbergin kauppaliike sijaitsi Porin uuden kauppatorin luoteiskulmassa. Kauppaliikkeen pidon ohella Svensberg harjoitti monenlaista liiketoimintaa, kuten puutavaran vienti. Yhdessä Gustaf Sohlströmin ja Christian Selinin kanssa hän perusti Porin länsipuolelle Turkuun johtavan maantien varteen arvostetun fajanssitehtaan vuonna 1849. Sen toiminta loppui tosin jo vuonna 1856.
Gustaf Svensberg ei avioitunut. Hänen taloudestaan huolehti taloudenhoitaja Justina Mannelin, joka sai periä kauppiaan irtaimen omaisuuden tämän kuoltua.
Svensberg lopetti kauppiasuransa jo vuonna 1877, mutta jatkoi moninaista luottamus- ja yhdistystoimintaansa kansakoulun, verolautakunnan, suostuntaverokomitean, köyhäinhoitolautakunnan, merimieshuoneen johtokunnan, VPK:n, Fruntimmersföreningin, jne, parissa.
Svensbergin kuollessa hänen omaisuutensa oli noin 1,5 miljoonaa markkaa. Hänen testamentissaan oli monia merkittäviä lahjoituksia, kuten Porin ja lähikuntien kansakoulujen stipendirahastoon, lastenkodin perustamiseen (Svensbergin lastenkoti VI osassa), ruotsalaiselle koululle, vuosittain jaettavaksi apurahoiksi 80:lle eniten tarvitsevalle ruumiillisen työn tekijälle, kodin rakentamiseen iäkkäiden, työhön kykenemättömille työmiehille (Svensbergin ukkokoti VI osassa), VPK:lle kalustohuoneen rakentamiseen, pakanalähetykseen mutta myös mm. urkuharmonin hankkimiseen Porin uuteen siunauskappeliin sekä kaupungin kaunistamiseen puuistutuksilla.
Kohteessa on käynnissä laaja remontti hirsirakentamisen eri vaiheissa. Katseltavaa ja ihmeteltävää riittää!
Tontilla sijaitsee rakennuksia vanhempi holvikellari sekä kolme erillistä rakennusta: isompi asuinrakennus, ilmeisesti alun perin leivintupana toiminut rakennus sekä piharivi. Nämä rakennukset tunnistaa vielä tänä päivänäkin hyvin alkuperäisistä N.A. Wiikerin 1900- luvun piirustuksista.
Tästä toisen kerroksen kuukkarilaiskodista on jo tehty useampia lehtijuttuja valtakunnalliseen mediaan. Asunnon mielenkiintoinen pohjaratkaisu ja pastellisävyisyys viherkasveineen luovat yksilöllisen kokonaisuuden.
Asunnon asukki Veini on myös loistava kopittelija, kokeile vaikka.
Tämän kodin löydät myös instagramista @villa_vinkkeli.
Asuinrakennuksen alkuperäiset osat valmistuivat 1900. Tontin omisti vuonna 1900 talonomistaja Anton Suomi. Varsinainen asuinrakennus oli Päärnäistenkadun puolella, pääty Esivallankadulle, ja siinä oli kaksi umpikuistia, neljä asuinhuonetta, neljä keittiötä ja kaksi eteistä. Toinen rakennus, joka muodostaa osittain nykyisen rakennuksen Esivallankadun puoleisen länsipään, oli yksi asuinhuone ja leivintupa. Rakennus oli tuolloin rakennettu kiinni tontin ulkohuonerakennukseen ja erotettu siitä palomuurilla.
Vuonna 1939 nämä kaksi asuinrakennusta yhdistettiin ja samalla entisen leivintupaosan runkoa levennettiin kahden huoneen levyiseksi. Laajennusosaan tuli myymälätilat sekä asuintiloja. Esivallankadun puolelle tuli julkisivuun kaksi näyteikkunaa, joiden väliin tuli myymälän sisäänkäynti. Myös rakennuksen yläkerta otettiin asuinkäyttöön ja kellarikerrokseen tuli varastotilaa.
Ilmari ja Eila Ala-Korpelan liike TEPAKE., jonka myyntivalikoimaan kuuluivat tekstiili-, paperi- ja kemikaliotuotteet: Jyrkät portaat ylös, ovi oikealle paperikaupan puolelle. Vastaan tulvahti ihana hajukumin, uusien kirjojen ja pölyn aromisekoitus. TePaKe oli oikea pienen koululaisen ihmemaa. Kun Tiilitehtaanpuistokadun koivut kellastuivat ja karistelivat lehtiään, haettiin kaupasta upouudet kynät, kumit, viivoittimet, vihkot ja penaalit koulun alkua piristämään.
Tiilinen ulkorakennus valmistui vuonna 1939 asuinrakennuksen laajennuksen yhteydessä. Ulkorakennuksen tieltä purettiin vanha puurunkoinen ulkorakennus pois. Rakennuksen suunnitteli rkm K. A. Myntti. Muistitiedon mukaan rakennuksessa olisi toiminut Satakunnan Graniitti -niminen kiviveistämö.
Tässä kolmen rakennuksen kiinteistössä on sijainnut mm yleinen sauna aina 1960-luvun puoliväliin asti. Perjantaisin oli naisten ja lauantaisin miesten saunavuorot. Myös legendaarinen autopeltiseppä ’Nyylundi’ piti täällä verstastaan.
Alunperin kahden perheen asunnoksi valmistunut päärakennus on nykyään yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi.
Asuinrakennuksesta on kaksi muurari G.F. Eklundin signeeraamaa piirustusta. Ensimmäinen on Maistraatin vahvistama 21.4.1888 ja toinen 22.12.1890. Molemmissa piirustuksissa talo on piirretty nykyiseen kokoonsa. Omistajana oli jo tällöin (1888) työmies Sigfrid Wallin, joka palovakuutuksen mukaan oli omistajana vielä vuonna 1908.
Palovakuutuksen mukaan talo on alunperin rakennettu vuonna 1887 ja lisärakennettu 1897, jolloin se on saanut nykyisen kokonsa ja muotonsa. Rakennukseen on vuonna 1918 asennettu sähköjohdot valoa varten laitteineen, omistaja kauppias Fredrik Laaksonen.
Aikaisemmin talossa oli kaksi huoneistoa, joissa molemmissa oli keittiö ja kaksi asuinhuonetta.
Nylundin sauna
Rakennuksen on suunnitellut muurari G. F. Eklund 1890, mutta rapattu, harmaakivinen saunarakennus valmistui vasta 1898. Rakennuksessa oli holvatun kiukaan ohella kaksi muurattua tulisijaa, joista toinen oli varustettu muuripadalla. Vuonna 1918 saunarakennukseen asennettiin sähköjohdot. Omistajana oli tuolloin kauppias Fredrik Laaksonen, joka on 1900-luvun alkuvuosina pitänyt kylpylaitosta ja mankelia myös osoitteessa Peltomiehenkatu 11.
Yleinen käytäntö oli, että perjantai oli naisten päivä ja lauantai miesten päivä. Ainakin 1930-luvun lopulta asti perheelliset saattoivat myös varata yksityisen saunavuoron tunti- eli perhesaunasta. Perhesaunoissa kävivät mielellään suurperheet, koska siellä lapsia oli helpompi vahtia.
Tämä edustustilaksi vuonna 2018 valmistunut kiviseinäinen kohde on alunperin toiminut puutalojen välisenä ’paloseinänä’.
Tämä loft-henkinen vapaa-ajanviettotila on rakennettu kolmeen tasoon, joka toimii yksityisenä juhlatilana ja loistavana illanviettopaikkana.
Valkoistako? No juu!
Tontin 45 asuinrakennuksen vanhin osa valmistunut ennen vuotta 1888, jolloin se on ollut merimies J.F. Ahlholmin omistuksessa. Tällöin on tehty piirustukset lisäasuinrakennusta varten. Vanhassa osassa oli tuolloin keittiö liedellä ja kaksi asuinhuonetta, suunnitellussa lisäosassa keittiö liedellä ja kolme asuinhuonetta.Muutokset on suunnitellut teollisuuskoulun oppilas A.Z. Eklund. Vinkkelimuotoista lisäosaa jatkettiin jälleen vuonna 1916 ja 1930. Vuonna 1916 kauppias J. V. Halme suunnitteli rakennuttavansa lisäosan Ilkankadun puoleiseen vinkkeliin, huoneita tuli lisää yksi, keittiöitä kaksi. Lisäosan piirustukset teki F.V. Nyström. Vuodelta 1930 löytyy piirustukset Ilkankadun vinkkeliosan päätyyn, jonne tehtiin neljä huonetta, yksi näistä lienee ollut keittiö. Muutokset suunnitteli Lasse Siikanen. Tällöin Ilkankadun ja Neuvostomiehenkadun puoleisesta päädystä oli ovi, ilmeisesti kauppatiloihin.
Tämän jälkeen seuraavat piirustukset löytyvät vuodelta 1977 ja ne koskevat Ilkankadun päätyä, jota on jo aiemmin levennetty ja jonka kellarikerrokseen nyt suunniteltiin saunaa. Rakennus on lisäksi kokenut ulkoisesti muutoksia, mutta näistä ei ole piirustuksia.
Talon kokonaisvaltainen remontti on valmistunut keväällä 2022. Kaikessa kohteen yksityiskohtaisessa suunnittelussa ja tekemisessä on menty käytännöllisyys edellä. Laajat valkoiset pinnat ja korkea kirkkomainen keittiö/oleskelutila tervehtivät kohteeseen saapujaa. Myös piha on rakennettu samaa helppohoitoisuuden periaatetta noudattaen.
Neuvosmiehenkadun ja Hakkisenkadun kulmassa sijaitseva asuinrakennus on valmistunut palovakuutusten (1909) mukaan vuonna 1888. Rakennuksessa oli kaksi umpikuistia, kolme asuinhuonetta sekä kaksi keittiötä (kaksi asuntoa).
Vuonna 1936 rakennuksessa tehtiin muutoksia, mm yläkerta otettiin asuinkäyttöön ja sisäpihan puolelle tehtiin frontoni. Yläkertaan tuli muutospiirustusten mukaan kaksi makuuhuonetta sekä eteinen. Rakennus säilyi yhä kahden asunnon asuinrakennuksena.
Vuonna 1980 asunnot yhdistettiin. Tuolloin ulkovuoraus ja ikkunoiden puitejako muuttuivat täysin. Vuoraukseksi tuli karaattilevy sekä lomalaudoitus.
Keväällä 2022 talon remontti valmistui, jossa julkisivu ja sisätilat saivat kokonaan uuden ilmeen.
Talon suojaisa piha antaa hyvän suojan privaateille illanistujaisille.
Hirsirunkoinen klassistisia piirteitä omaava asuinrakennus on rakennettu vuonna 1923. Rakennuksen on suunnitellut V.A. Kivikoski. Rakennus on edelleen julkisivuiltaan alkuperäisen mallinen.
Rakennuksessa on ollut alusta alkaen kaksi huoneistoa, joista pohjoisen puoleinen (asunto 1) on suurempi. Syvässä kellarikerroksessa etelän puoleiselle asunnolle (asunto 2) kuului talouskellarit. Pohjoisen puoleisessa asunnossa oli puolestaan kellarissa alusta alkaen saunatilat sekä talouskellarit.
Asuntoon 1 oli kaksi sisäänkäyntiä. Pääsisäänkäynti sijaitsi Hakkisenkadun puolella ja toinen sisäänkäynti sisäpihan puolella. Hakkisenkadun puoleiset ulko-ovet on ilmeisesti vaihdettu vuoden 1968 jälkeen.
Asuntoon 2 kuljettiin ainoastaan sisäpihan kautta, kuten tänäkin päivänä. Asuntoon 1 kuljetaan nykyään Hakkisenkadun puolelta sekä pohjoispäädystä, josta on käynti kellaritiloihin. Asunnon kellarikerros on kokonaan asuinkäytössä.
Kohde on kokonaisuutena säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä erittäin hyvin. Asuinrakennuksessa ei juurikaan ole tapahtunut ulkoisia muutoksia.
Tontille 15 VI kaupunginosassa valmistui palovakuutusten mukaan (päiväys 13.7.1899) asuinrakennus vuonna 1881. Tontin omisti tuolloin Wilhelm Hagner. Samaan aikaan valmistui myös puinen ulkohuonerakennus, jossa oli navetta, säilytyshuone, lantasäiliö ja makki. Tämä rakennus purettiin vuonna 1909. v. 1899 tontin omisti työmies Kustaa Lehtonen. Hän omisti tontin ainakin vielä vuonna 1914, jolloin tontille suunniteltiin kivistä ulkohuonerakennusta. Vanha vuonna 1899 valmistunut piharivi purettiin nykyisen asukkaan mukaan 1960-70-luvulla. Asuinrakennusta laajennettiin vuosina 1899 ja 1926. Kustaa Lehtonen omisti tontin vielä vuonna 1926.
Asuinrakennus on rakennettu palovakuutusten (päiväys 13.7.1899) mukaan vuonna 1881. Rakennuspiirustukset ovat vuodelta 1882. Rakennus oli piirustusten mukaan alun perin pohjakaavaltaan paritupamallinen. Lisäksi rakennuksessa oli umpikuisti. Rakennusta laajennettiin vuonna 1899. Piirustusten mukaan rakennukseen aiottiin rakentaa kaikkiaan kolme asuntoa, joihin kaikkiin oli omat mutterikuistit. Laajennus ei kuitenkaan toteutunut tässä muodossa, vaan laajennuksen jälkeen rakennuksessa oli kaksi umpikuistia laudoista, kaksi eteistä, kolme asuinhuonetta ja kaksi kyökkiä. Tulisijoja oli viisi, joista kaksi oli hellallisia. Yksikerroksisen, hirsirunkoisen asuinrakennuksen mitat olivat tuolloin: pituus 12,05m, leveys 9m ja korkeus 7,5m maasta katonharjaan. Vesikatteena oli asfalttihuopa. Rakennus oli laajennuksen jälkeen vielä laudoittamaton ja maalaamaton myös alkuperäiseltä osaltaan.
Rakennusta laajennettiin jälleen vuonna 1926. Tuolloin rakennuksen länsipäähän valmistui huoneen ja keittiön asunto. Vuonna 1956 asunto 1 (itäpää) remontoitiin. Lisää muutoksia tehtiin vuonna 1968. Rakennus oli samalla vuosikymmenellä kokonaisuudessaan siirtynyt samaan omistukseen. Asunnossa 1 otettiin yläkerta asuinkäyttöön. Tuolloin myös rakennuksen vuoraus muuttui. Vanha lautavuoraus jätettiin mineriitin alle. Yläkertaan suunniteltiin asuinhuone keittokomerolla, mutta tilaa ei koskaan vuokrattu ulkopuoliselle asuinkäyttöön.
Palauttava julkisivukorjaus tehty 2010-luvun taitteessa: mineriitti purettu, vaihdettu alkuperäisen mallin mukaiset ikkunat.
Luonnonkivinen ulkorakennus on valmistunut piirustusten mukaan vuonna 1914. Siinä oli alun perin navetta, käymälä sekä ruuma. Rakennuksessa kerrotaan pidetyn myös sikoja. Rakennuksen suunnitteli Vihtori Ollila ja se rakennettiin kiinni vuonna 1899 valmistuneeseen pihariviin, joka purettiin 1960-70-lukujen vaihteessa. Aikaisempi hirsinen / lautarakenteinen ulkorakennus oli purettu vuonna 1909.
Tässä talossa, joka lienee vanhin tapahtuman kohteista, on tyypilliseen kuukkarilaiseen tapaan taloa kasvatettu 1-2 huoneen ja keittiön alkuperäisestä asunnosta pala kerrallaan isommaksi kokonaisuudeksi.Tuoreimmat lisäykset kiinteistössä ovat vuonna 2010 rakennetut kuisti, sauna ja saniteettitilat. Talossa on alkuperäinen luonnonkivistä holvattu toimiva maakellari.
Tontilla 64 olevan asuinrakennuksen piirustukset ovat vuodelta 1883. Vakuutusyhtiö Tarmon palovakuutuksen mukaan asuinrakennus on kuitenkin rakennettu jo vuonna 1878. Puolet tontista 64 on tällöin omistanut Emanuel Mannström. Rakennuksessa on ollut piirustusten mukaan kaksi asuinhuonetta ja keittiö sekä kolme tulisijaa. Rakennuksessa on ollut asfalttihuopakate ja rakennus on ollut maalattu ja laudoitettu sekä maalattu keittomaalilla.
Asuinrakennuksessa uusittiin ulkovuoraus ja kate kesällä 2008. Rakennuksessa ei ole alkuperäisiä ikkunoita tai ovia.
Tämä yli satavuotias ’torppa’ on viime vuosien aikana saanut kokonaisvaltaisessa remontissa uuden ilmeen ja muodon. Mm kodin olohuone on aukaistu harjaan asti ja vanhoja lattiakerroksia poistettiin kymmenkunta.
Talon suojaisa piha antaa hyvän suojan privaateille illanistujaisille.
Tontilla sijaitseva hirsirunkoinen ja pieni asuinrakennus valmistui mahdollisesti vuonna 1900. Alkuperäiset piirustukset ovat loppuvuodelta 1899. Rakennuksessa on piirustusten mukaan alun perin ollut kuisti, eteinen, keittiö ja yksi asuinhuone.
Rakennus säilyi ilmeisesti pitkään alkuperäisessä asussaan. Rakennuksen julkisivut on vuorattu uudelleen vanhan laudoituksen päälle tasakertaan saakka mahdollisesti 1990-luvulla. Talo on remontoitu kokonaisuudessaan viimeisen kolmen vuoden aikana.
